torstai 21. helmikuuta 2013

Lentopalloilu muutosten kourissa


Lentopalloharrastus on hiipunut siitä voimakkaasti, mitä se oli vielä 1960–70-luvulla. Silloin lajia harrastettiin laajasti maaseudulla. Lentopalloverkkoja näkyi melkein kylällä kuin kylällä, ja jos ei ollut verkkoa, niin joku naru korvasi sen.
Nuoret kokoontuivat iltaisin pelailemaan johonkin metsän reunaan, koulun kentälle tai mihin missäkin verkko oli viritetty. Lentopallon ohella oli samalla mahdollisuus vilkuilla tyttöjä, että löytyiskö mopon tarakalle joku kotimatkalle.
Samoihin aikoihin alkoi tulla sitten lisää uusia liikuntasaleja koulujen yhteyteen. Laji alkoi entistä enempi maaseudullakin siirtyä sisätiloihin ja talvisaikaan pelattavaksi. Peliin tuli samalla enempi kilpailullisia piirteitä. 
Ääneseudullakin pelasi 80-luvulla parhaimmillaan ainakin 13 miesjoukkuetta sarjatasolla. Otteluissa oli kovat panokset. Yleisöä oli runsaasti ja kannustus ankaraa. Konginkankaallakin Kipinän ja Urheilijoitten paikallispeliä ratkottiin vielä ottelun jälkeen ulkona nurkan takana. Sarjapelien lisäksi pelattiin kuntien puulaakisarjoja. Sumiaisissakin oli miehissä 7 eri joukkuetta. Naisjoukkueista jäi mieleen Hännis-Ahin valmentaman opiskelijatyttöjen joukkueen ja Pellon Panttereiden räväkät yhteenotot.
Meidänkin seutukunnalla joukkueitten osaamisen taso nousi pikkuhiljaa ja alettiin kivuta ylemmille sarjatasoille.
Samoihin aikoihin kuitenkin lentopalloliitto alkoi nostaa sarjamaksut pilviin ja muutoinkin homma kävi sieltä suunnalta seuroille hyvin vaikeaksi. Saleille asetettiin kovat vaatimukset. Korkeutta tuli olla väh. 7 metriä ja pituudessa ja leveydessä samoin sellaiset vaatimukset, ettei pienillä paikkakunnilla voitu enää pelata kuin alimmalla sarjatasolla.
Parhaimmillaan vaati rohkeutta soittaa liittoon, sillä siellä vastaanotto saattoi olla kaikkea muuta kuin mukavaa. Joustoa ei löytynyt missään asiassa yhtään. Kerrottiinkin, että silloisen Suomen mestarin Pieksämäen Namikan toimesta laitettiin liitolle kirjeellä kakkaiset terveiset, eli kirjeessä menemään savolaisittain sanottuna sitä ihteäsä. Tempusta nousi silloin melkoinen kohu. Ehkä sillä kuitenkin oli lajille positiivisia vaikutuksia pitkässä juoksussa. Seuroissa oltiin ja ollaan vieläkin sitä mieltä, että lajin harrastajamäärien hiipumisesta suurelta osin lentopalloliitto voikin syyttää itseään.
Tietysti syytä on myös ollut lajin ukkoontumisella. Salivuoroilla käyvät joukkueet ovat monesti hyvin sisään lämpiäviä enempi ns. salaseuroja. Uusien ja varsinkin nuorten pelaajien on hyvin vaikea päästä joukkueeseen mukaan tai ainakin saada otteluissa peliaikaa. Joukkueissa tulisikin muistaa, että nuoria tulee opastaa ja innostaa sekä antaa heille onnistumisen mahdollisuuksia. Muutoin lajilla ei ole tulevaisuutta. Parasta tietysti olisi, että löytyisi nuorille innostavia valmentajia ja oma joukkue. Useimmilla paikkakunnilla tähän kuitenkaan ole mahdollista kun tällaisia lahjakkaita nuoria ei niin paljoa ole olemassa.
Viimeaikoina lentopalloliitossa on puhallelleet uudet tuulet. Kuitenkin vieläkin sieltä löytyy jäänteitä menneiltä ajoilta. Eniten tästä varmaankin nykyisin kärsii tyttö- ja poikajoukkueiden turnausluontoiset sarjapelit.
 Liitto on lajin tulevaisuuteen satsannut järjestämällä lahjakkaille nuorille opiskelu- ja harjoittelupaikat Varalaan Tampereelle ja Kuortaneelle. Varsinkin Kuortaneen lukiossa on onnistuttu hyvin tuottamaan seuroihin tasokkaita nuoria pelaajia. Lisäksi pojat ovat saaneet liitolta poikkeusluvan pelata ykkössarjatasolla omana joukkueenaan. Kuortaneen poikajoukkueella on liiton palkkaamana ehkä yksi kaikkien aikojen parhaimmista lajivalmentajista Pertti ”Pläki” Lehtonen. Tämän ansiosta nuorten kärki on terävä, mutta taso ei ole laaja. Sarjamaksujen alentaminen ja muutoinkin joustavampi suhtautuminen seurojen suuntaan, josta jo on merkkejä olemassa lisäävät lajin harrastajamääriä ja sitä kautta tasoa.
Kannattaisi miettiä myös sitä, tulisiko halvemmaksi ja onnistuisiko paremmin pyörittää sarjatasot 3-sarjasta 5-sarjaan maakuntavetoisesti.
Sääntömuutoksista
Säännöthän lentopallossa ovat muuttuneet aivan oleellisesti 80-luvulta. Ennen ei saanut syöttöä ottaa yläkautta vastaan ollenkaan, nykyisin se on sallittua ja vielä hyvinkin epäpuhtaasti. Pallon saa nostaa peliin jalallakin  sekä koskea verkkoon, kunhan ei koske verkon yläosaan tai häiritse vastapuolen pelaajaa. Nämä kaikki sen vuoksi, että ”pallo eläisi” pitempään.
Haluttiin myös, että lyhyemmätkin pelaajat pääsisivät pelaamaan ylemmillä sarjatasoilla. Siksi otettiin käyttöön liberosääntö. Joukkue voi halutessaan ottaa mukaan libero-pelaajan, joka pelaa takakenttää. Libero ei saa syöttää, eikä passailla etukentältä etukentän pelaajille vaan takakentälle. Liberoksi valitaan hyvä syötön nostaja ja kenttäpuolustaja.
Aikaisemmin sai ottelussa käyttää yhtä liberoa, sitten säännöt salli kaksi liberoa, kunhan he eivät vaihtuneet erän aikana. Tällä pelikaudella liberoa voi vaihtaa eränkin aikana. Jotkut seurat tätä hyödyntävät siten, että toinen hyvä nostaja on kentällä vastustajan syöttövuorolla ja toinen kovan luokan kenttäpuolustaja joukkueen omalla syöttövuorolla. Liberon voi vaihtaa kentälle ilman tuomarin lupaa.
Tuomarin osalta tärkein sääntömuutos tuli noin 10 vuotta sitten. Tuomarin tulee näyttää nykyisin ensin, kumpi puoli voitti pallon, eli sai pisteen ja sitten vasta mikä oli virhe. Ennen oli päinvastoin.
Erä päättyy nykyisin 25 pisteeseen tai 2 pisteen erolla ja jokaisesta syötöstä tulee jommallekummalle joukkueelle piste. Tämä vähentää taktikoinnin mahdollisuutta ja joukkueen tulee hallita paremmin pelin kaikki osa-alueet.  
Joukkueen pelaajat kentällä
Nykyisin on ylemmillä sarjatasoilla jokaisella pelaajalla oma erityistehtävä kentällä. Säännöt eivät tosin näin määrää.
Keskipelaajia on kaksi, jotka keskittyvät torjuntaan ja nopeitten hyökkäysten päättämiseen sekä suorittavat ns. hämäyshyppyjä mahdollisimman usein.
Yleispelaajia on kanssa kaksi, he tekevät kaikkea mahdollista. Tärkein kuitenkin lienee syötön nostaminen passarille.
Hakkureita on kentällä yksi. Hakkurin tärkein tehtävä on hyökkäyksen päättäminen. Takakenttäkierroksella hakkuri päättää hyökkäyksen kolmen metrin viivan takaa ja yleensä ykköspaikalta.
Passareita on kentällä yleensä yksi. Passari koskee palloon yleensä toisena ja pyrkii heittämään pallon nopeasti mahdollisemman hyvälle hyökkäys- eli iskupaikalle niin, ettei vastustajan pelaaja kerkeä torjuntaan. Liberon tärkein tehtävä on syötön vastaanotto ja nostaminen passarille sekä kenttäpuolustus
Pelin tiimellyksessä kuitenkin pelaajat joutuvat vaihtamaan monesti tehtäviään, että pallo saadaan palautettua verkon toiselle puolelle.
Takapelaajat eivät saa hyökätä etukentältä, eivätkä saa nousta torjuntaan.
Jokainen pelaaja syöttää vuorollaan, poikkeuksena kuitenkin Libero.   
  

Lentopallopelin tärkeimmät aseet
1. Syöttö. Kova hyppysyöttö, mieluummin sivukierteinen, tarvitsee 3 nostajaa. tai pituutta vaihteleva leijasyöttö.
2. Hyvä nosto passarille
3. Tarkka ja monipuolinen passipeli
4. Torjunta
5. Hyökkäys
6. Kenttäpuolustus.

Näitten osa-alueitten hyvä hallinta tekee mestarijoukkueen.
Lentopallo on kaikista palloilulajeista kaikkein vaikein sillä siinä vaaditaan niin monen osa-alueen halitsemista.